Tyler Nathan Darling - Tyler
› syntynyt 25.12.1982, Miami, USA (27v)
› hetero, naimaton, avosuhteessa Melissan kanssa
› kotiosoite 13 Badcharm Street, asunto 26
› ammatiltaan sairaanhoitaja

› vanhemmat Charles ja Heather kuolleet
› veljet Patrick, Christian, Matt, Scott, Oliver & Oscar

I guess I got off track, oh, I must be confused

Syntyi joulupäivän aamuna 1982. Entuudestaan perheessä oli neljä poikaa, myöhemmin syntyi vielä perheen kuopus, Oliver. Kasvoi siis miesvaltaisessa perheessä veljien kanssa tapellen. Ei suorittanut mainitsemisen arvoisia typeryyksiä. Mitä nyt aina dissasi kuopusta muita veljiä enemmän, koska tämä oli velipojista ainut herraa itseään nuorempi.

Ei kuulunut koulussa niiden kaikkein suosituimpien joukkoon, muttei myöskään onnekseen ihan pohjasakkaankaan. Sijoittui onnellisesti orkesterinörttien ja urheilijoiden välimaastoon. Harrasti kouluaikana teatteria kunnes sai tarpeekseen kovien jätkien ivasta ja keskitti tarmonsa opiskeluun. Tai siis keskitti siihen saakka, että isoveljellä ja isoveljen tyttöystävällä meni poikki ja tarmot keskitettiin isoveljen tyttöystävän lohduttelemiseen. Ennen kuin pikkuinen ehti kunnolla edes tajuta, oltiinkin jo suhteessa isoveljen ex-heilan kanssa. Perhehän aina jakaa kaiken, eikö vain?

Olihan se vähän hassua, kun toisaalla tyttöystävä aloitti päivänsä ampumaradalla, kun joku vastaavasti yritti rustata viimeiset rivit palauttamattomaan kirjallisuusesseeseen. Kaksi vuotta kituutettiin kuitenkin menestyksekkäästi. High schoolin jälkeen herra pyrki lääkikseen. Kaksi kertaa, ilman tärppiä. Suuntasi sitten "vain" sairaanhoitajakouluun. Opiskeluiden ohella ylläpidettiin suhdetta veljen ex-heilaan aina kuin yhteistä vapaa-aikaa löytyi. Mieli mukautui ajatukseen omasta heilasta, ei veljen ex-heilasta. Etenkin, kun isovelikin otti asian lopulta hyvin. Happily ever after ja silleen.

Valmistumisten ja työpaikkojen saamisen ja sen sellaisten jälkeen muutettiin yhteen loppuvuodesta 2007. Vuoden 2010 aikana tulee 13 vuotta täyteen. Lähipiiri on luopunut toivosta kihlautumisuutisten suhteen.


Never make that promise

Kiltti, hyväkäytöksinen joka äidin unelmavävy - okei, jotkut vähän rokottavat pisteitä siitä, että herra on VAIN sairaanhoitaja lääkärin tutkinnon sijaan, mutta yhtä kaikki kaikin puolin kunnollinen kaksilahkeinen. Ei pidä kärpäsistä, joten niitä kyllä tilaisuuden tullen satuttaa. Muiden kohdalla pyrkii välttämään, mikäli suinkin mahdollista.

Sosiaalinen, tulee toimeen tyypin kuin tyypin kanssa. Tutustuu helposti uusiin ihmisiin, ystävystyykin keskivertoa nopeammin. Tosiystävät voi kuitenkin laskea yhden käden sormilla. Pitää yhteyttä kaikkiin veljiinsä, mutta läheisimmissä väleissä on Scottin ja kaksosten kanssa. Saattaa joskus olla hieman ylisuojeleva, mitä läheisiin tulee, ja on ensimmäisten joukossa hössöttämässä, jos jollekulle jotain tapahtuu.

Keskivertoa helpommin tossutettava, vaikkei ehkä ns. normaalin vastaparin kanssa olisi aivan yhtä täysinöbz kuin nykyisen kultansa kanssa. Melissa kun on keskivertoa itsepnäisempi naisvaihtoehto. Krhm. Rakastaa kuitenkin pahrempaa puoliskoa kovasti paljon, eikä voisi kuvitella elämää ilman rakasta tossuttajaansa (kiitos kolmisentoista yhteisen vuoden, daa). Lienee tarpeetonta sanoa herran olevan ehdottoman luotettava ja uskollinen parisuhteen osapuoli. Järjestää mielellään söpöjä ylläreitä kullalleen ja arvostaa koti-iltoja baarikierroksia enemmän, vaikka ei silloin tällöin ulkona piipahtamisesta pane pahakseen.

Herkkä lapsi. Omaa taipumusta ottaa asioita liian raskaasti. Allapäin ollessaan vaipuu transsimaiseen olotilaan, sanoo olevansa okei, vaikkei olekaan. Apaattisesta hymystä tietää jonkin olevan pielessä. Potee pienimuotoista torjutuksi tulemisen pelkoa. Siksi ei varmaan ole uskaltautunut tarjoamaan sormusta valitulleen, vaikka viininpunakantinen korurasia on jo hyvän aikaa odottanut visusti piilossa vaatekomeron pohjalla.


Run away, I wont complain

› 174cm pitkä, tummanruskeat silmät, ruskeat hiukset
› farkut, t-paidat, kauluspaidat, kotioloissa silmälasit
› allerginen nikkelille ja paprikalle
› omistaa Melissan kanssa puokkiin Shitallicarin (-65 Chevy Impala)

+ jenkkifutis, koira(npennu)t, perhe, mansikat, Elvis Presley, teatteri, ravintolaillat

- väkivalta, luontodokumentit, kahvi, Melissan työ, pyjaman yläosa, yövuorot, hellepäivät, lentokoneet, sitruunan tuoksu, aseet

ROOLIPELIHAHMO // RPG CHARACTER
Pelaajana tinna @ Next Door RPG. Kuvissa Justin Long. Lyriikat Trapt.